Toimitusjohtaja

Joensuun Kodit Oy on Joensuun kaupunkikonserniin kuuluva yhtiö, jonka toimialana on vuokra-asuntojen omistaminen ja ylläpitäminen. Yhtiö rakennuttaa vuokra-asuntoja ja sosiaalisten erityisryhmien asuntoja. Yhtiön omistuksessa ja hallinnassa on noin 4 700 vuokra-asuntoa. Vuosiliikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

Joensuun Kodit Oy hakee nykyisen johtajan siirtyessä
toisen yrityksen toimitusjohtajaksi

TOIMITUSJOHTAJAA

Toimitusjohtaja on yhtiön ainoa työntekijä. Vuokraamiseen, tekniseen isännöintiin ja asukasisännöintiin sekä asiakaspalveluun liittyvät tehtävät ostetaan Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elliltä, jonka toimitiloissa yhtiö toimii. Kaikki muutkin yhtiön tarvitsemat palvelut hankitaan ulkoa.

Odotamme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta ja näkemystä yhtiön toimintojen kehittämiseen.

Hakijan tulee olla yhteistyökykyinen ja vuorovaikutustaitoinen. Aiempi kokemus toimialalta, valtion rahoittamasta asuntotuotannosta ja taloushallinnosta katsotaan eduksi.

Toimitusjohtajan kanssa tehdään johtajasopimus ja työ alkaa 21.9.2020 tai sopimuksen mukaan.

Hakemus ja CV tulee toimittaa 17.7.2020 mennessä osoitteella joensuunkodit@joensuu.fi. Hakemukseen tulee lisätä palkkatoive.

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Eero Hirvonen p. 0500 671 599
toimitusjohtaja Juha Heikura 0400 616 850 (lomalla 6.–17.7.2020)
kansliapäällikkö Jari Horttanainen 040 037 9932