Kasvattaja

Haemme Joensuun kaupungin varhaiskasvatukseen lisää

KASVATUSALAN AMMATTILAISIA  ajalle 9.8.2021 – 3.6.2022

toimimaan haastavasti käyttäytyvien lasten rinnalla varhaiskasvatuspäivän aikana. Toivomme hakijoilta päiväkotimaailman kokemusta, sitoutumista työskentelemään juuri näiden lasten hyväksi, kykyä lämpimään ja johdonmukaiseen vuorovaikutukseen ja herkkyyttä tehdä yhteistyötä niin lapsen, vanhempien kuin henkilöstönkin kanssa. Työ on merkityksellistä ja tarjoaa hienoja onnistumisen ja oivalluksen hetkiä, mutta vaatii myös välillä epämukavuusalueelle heittäytymistä, paineensietokykyä ja pitkää pinnaa. Olisiko sinun haasteesi olla pienen lapsen elämässä rinnalla kulkeva kasvattaja?

Haussa on useita paikkoja ympäri kaupunkia.

Tehtäviisi kuuluu auttaa ja tukea varhaiskasvatuksen haastavasti käyttäytyvien lasten kasvua ja kehitystä ja olla mukana heidän arjessaan luotettavana kasvattajana. Toimit 5-10 lapsen arjessa ja teet kiinteää yhteistyötä lasten perheiden kanssa samalla tukien myös huoltajien voimavaroja. Verkostoidut meillä jo olevien viiden vastaavaa työtä tekevän kasvattajan kanssa tiiviiksi työyhteisöksi. Olet osa alueesi päiväkotien henkilöstöä ja toimit sujuvasti erilaisissa työyhteisöissä. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö ja kasvatustehtävän tukeminen on keskiössä tehtävässäsi. Työsi tukena on laaja yhteistyöverkosto, jossa toimit sujuvasti antaen oman asiantuntemuksesi.

Tehtävän kelpoisuus on vähintään päivähoitajan tutkinto.

Palkkaus kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaan (päivähoitajan tehtävänimike ja palkkaus).

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote.

Tehtävät täytetään 9.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Työpaikkamme ovat savuttomia.

Tehtävissä on neljän (4) kuukauden koeaika.

Hakuaika päättyy 18.5. klo 12.

Lisätietoja antaa virka-aikana päiväkodin johtaja Sari Kurki, puh. 050 374 1117 tai sari.k.kurki@joensuu.fi

Hakuaika alkaa: 04.05.2021 10:00Hakuaika päättyy: 18.05.2021 12:00

Jaa ilmoitus